410. Raymond Aguileralle sattunut Tapahtuma 27 Helmikuuta 1994, klo.9:30 aamulla.
Kirkon jumalanpalveluksen aikana Herra käski minun pystyttää retkeilytelttani ja nukkua ulkona. Se huolestutti minua, sillä taivas näytti sinä aamuna siltä, kuin suuri myrsky olisi ollut tuloillaan. Sitten Herra käski minun antaa kolme dollaria kirkon uusille lähetystyöntekijätytöille. Minulla ei ollut kuin neljä dollaria, joten annoin kolme dollaria, minkä jälkeen minulle jäi dollari bensaa varten, että pääsisin kotiin, sillä minulta oli bensa lopussa. Minulla oli sellainen tunne että Herra tulisi korvaamaan rahat. Kuten aina, minulla oli epäilykseni ja pyysin vahvistusta, sillä sää ei näyttänyt hyvältä.
Kaiken sen sodankäynnin johdosta jota vastikään olin kokenut en tosiaankaan tiennyt oliko kyseessä Herra vai paholainen. Joten rukoilin vahvistusta ja Herra sanoi vain haluavansa minun telttailevan ulkona. Joten, ajaessani kotiinpäin minua epäilytti edelleenkin, ja Herra toisteli minulle, "Tee se, telttaile ulkona." Siinä vaiheessa kun saavuin kotiin olin vakuuttunut siitä, että olipa kyseessä sitten Herra tai ei, Hän suojelisi minua.
Joten, kun saavuin kotiin kirkon jälkeen, aloin kiireesti pystyttämään retkeilytelttaani ennen myrskyn tuloa. Sillä halusin pystyttää sen ennen kuin myrsky iskisi. Alkaessani kokoamaan telttaani, aloin etsimään tiiliä painoksi muovisuojusta varten joka minulla oli suojaamassa telttaa sateelta, jos telttani sattuisi vuotamaan. Keräsin tiiliä painoksi muovisuojuksen kulmiin, ja yllätyksekseni, kun menin ja poimin yhden tiilen, löysin kaksi upouutta dollarin seteliä maasta, tiilen vierestä.
Se hämmästytti minua, sillä Herra oli painottanut sitä, että "Hän korvaisi rahani jos antaisin ne kirkon lähetystyöntekijätytöille." Joten asetin tiilet teltansuojukseni päälle ja menin hakemaan lisää tiiliä. Sitten löysin kolmannen dollarin maasta, toisen tiilen vierestä. Nähdessäni tämän kolmannen dollarin setelin järkytyin täydellisesti, sillä Herra oli taas kerran toimittanut lupaamansa. Ensin ajattelin kysyä kämppäkavereiltani jos he olivat hukanneet kolme dollaria, mutta muistin että Herra oli painottanut sitä että Hän korvaisi lahjoitukseni lähetystön tytöille. Joten en kysynyt kämppäkavereiltani rahoista vaan pidin niitä lahjana Herralta, sillä olin täysin rahaton.
Sitten sain teltanpystyttämisen valmiiksi ja menin talooni ja otin nokoset. Olin väsynyt, sillä olin ollut koko yön valveilla ja työskennellyt Profetioiden Kirjan kanssa. Myöhemmin sinä iltapäivänä, kun olin noussut ylös ja alkanut työskentelemään kirjan kanssa, huomasin että taivas oli kirkastunut ja myrskypilvet olivat kadonneet.
On hämmästyttävää kuinka Herra koettelee ihmistä. Hän pitää ihmisestä huolta, mutta odottaa tältä tottelevaisuutta kaikissa asioissa. Tunsin, että minun piti dokumentoida tämä tapaus, sillä se on yksi niistä pikkuasioista mitä on tapahtunut, mikä on vahvistanut uskoani Herraan, sillä minä tiedän, että edessäni tulee olemaan lisää kärsimyksiä ja koettelemuksia.
Huomautus: Päivää myöhemmin kysyin yhdeltä kämppäkaveriltani jos hän oli hukannut rahaa ja hän sanoi että oli. Joten annoin hänelle löytämäni uudet kolme dollaria, mutta "Kiitän kuitenkin sinua rakkaudellisista neuvoistasi Herra. Rakastan sinua. Aamen."
Herra oli oikeastaan käskenyt minua telttailemaan ulkosalla ainoastaan yhden päivän ajan, mutta minä telttailin ulkosalla kolme päivää todistaakseni itselleni että pystyin olemaan tottelevainen.
e-mail: Ray@prophecy.org
Jos tahdot auttaa tämän palveluksen rahoittamisessa
paina
lahjanäppäintä ![]()
tai kirjoita osoitteeseen: Raymond Aguilera, PO Box 20517, El Sobrante, CA. 94820-0517, USA.,
Mikäli olet kiinnostunut tilaamaan Profetioiden
kirjan, näpäytä kirjaa

Copyright 1989-2001, Raymond Aguilera.
Seuraava Profetia